Connection House pähkinänkuoressa

Connection House toimii asiakkailleen myynnin, uusasiakashankinnan ja buukkauspalveluiden jatkuvana kumppanina sekä toteuttaa asiakaskokemusta kehittäviä tutkimuksia. Teemme työtämme puhelimitse vankalla ammattitaidolla ja kuuntelevalla otteella, joka takaa syvällisen asiakasymmärryksen ja onnistuneet tulokset. Meille tärkeintä on asiakkaamme tavoitteiden saavuttaminen.

Miksi valita Connection House?

Ihmiset ovat meille tärkeintä

Meillä tehdään asiat toisin. Henkilöstömme nauttii kilpailukykyisen palkan lisäksi alan parhaista henkilöstöeduista ja koulutusmahdollisuuksista. Uskomme, että hyvinvoiva ja työstään nauttiva ihminen tekee parasta tulosta. Ammattitaitoinen henkilöstömme viihtyy meillä ja kehitymme tiiminä jatkuvasti.

Teemme kumppaniemme tavoitteista totta

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset valitsevat meidät vuosi toisensa jälkeen kumppanikseen, sillä tulokset ja työn jälki puhuvat puolestaan. Prosessimme on toimiva, mutkaton ja luotettava.

Ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Tarinamme on lähtenyt liikkeelle jo vuonna 1998, jolloin toimitusjohtajamme Juha Raittila ryhtyi yrittäjäksi, alkoi hoitaa yrittäjäjärjestöjen jäsenhankintaa ja palkkasi yritykseen ensimmäiset työntekijät. Muutama vuosi myöhemmin aloitimme myyntikumppanuuden Elisa Oy:n yrityspalveluiden kanssa. Alkuvuodet toimimme kommandiittiyhtiönä, joka vaihdettiin kasvun myötä vuonna 2006 osakeyhtiöksi. Yrityksen nimeksi tuli silloin Connection House. Sen jälkeen aloitimme yhteistyöt eri kauppakamareiden ja Yrittäjäkassan kanssa. Kaikki nämä hienot kumppanuutemme jatkuvat edelleen. Yhtenä tärkeänä arvonamme onkin pitkien myyntikumppanuuksien vaaliminen.

Erityisesti viime vuodet olemme kehittäneet yrityspalveluitamme määrätietoisesti. Asiakkainamme on monipuolisesti eri toimialojen B2B yrityksiä ja elinkeinoelämän edunvalvontajärjestöjä. Vankka kokemus ja ammattitaito antavat meille rahkeet tehdä myös vaativien erityisalojen tapaamisten sopimista ja uusasiakashankintaa sekä asiakastutkimuksia.

Suuntaamme varmoin askelin kohti tulevaa ja haluamme jatkuvasti kehittyen säilyttää asemamme toimialamme parhaiden joukossa.

 

Connection Housen henkilöstö

Työnantajana uskomme pitkäjänteiseen työskentelyyn, luottamuksen ilmapiiriin ja työntekijöidemme kouluttamiseen. Meillä ei järjestetä myyntikilpailuja vaan panostetaan työhyvinvointiin ja yhdessä kehittymiseen. Connection Housella on töissä tällä hetkellä 50 iloista ja työstään nauttivaa ihmistä, joista suurimman osan työsuhteet ovat kestäneet 5 – 20 vuotta. Näillä eväillä sekä asiakkaamme että oma henkilöstömme kertoo olevansa enemmän kuin tyytyväisiä niin lopputuloksiin kuin päivittäiseen työskentelyynkin.

Vaikuttavaa myyntipalvelua jo vuodesta 2006

Olemme ansainneet kumppaneidemme luottamuksen tekemällä työmme laadukkaasti ja tuloksellisesti. Haluatko kokeilla riskitöntä tapaa saada lisää myyntiä? Kaipaatko kuumia yhteydenottopyyntöjä tai korkean odotusarvon tapaamisia myyntisi tueksi? Etsitkö keinoja kehittää asiakaskokemusta? Tutustu palveluihimme ja ota yhteyttä! Ratkaisumme räätälöidään aina tarpeesi mukaan.

Pyydä tarjous